suomen kalliopera

Maamme korkokuva ja kallioperäKorkeussuhteet Kun käytetään
alangon ylärajana 200 metrin korkeustasoa, suurin osa maastamme
voidaan lukea alangoksi. 200 metrin ylittäviä seutuja on vain Kainuussa,
Koillismaalla ja Lapissa. Mutta Kemijoen vesistön alueella aina
Savukoskelle, Sodankylään ja Kittilään sakka ulottuvat alle 200 metrin
korkeusvyöhykkeen alapuolelle jäävät alueet. Inarin allas sekä Lutto- ja
Tenojoen varret jäävät myös tämän tason alapuolelle. Keski-Suomen
ylänkö on ainoa laaja 200 metrin korkeustason ylittävä alue etelässä. Se
käsittää vedenjakajamaita Kymijoen ja Kokemäenjoen välistä ja noin 60
km pitkänä yhtenäisenä vyöhykkeenä ulottuu Jyväskylän luoteispuolelta
Pylkönmäen kautta Soiniin. Maamme pinta-alasta 200 metrin
alapuolelle jäävää aluetta eli alankoa on noin 80 %. Vain viidennes on
ylänköä. Pinta-alastamme puolet jää alle 120 metrin korkeustason ja yli
300 metrin korkeustason ylittäviä alueita on 4 %. 1,5 % pinta-alastamme
on yli 400 metrin alueita. Korkeustason 100 metriä alle jäävää aluetta on
40 % pinta-alasta. 30-100 km leveä rannikkovyöhyke sekä Vuoksen,
Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöjen sokkeloiset rantamaat kuuluvat
kyseiseen 100 metrin alle jäävään alueeseen. Halti (1328 m),
Ridnitsohta (1317 m), Kovddoskaisi (1210 m) ja Kahperusvaarat (1144 m)
ovat maamme korkeimmat tunturihuiput, jotka sijaitsevat "käsivarressa"
Enontekiön luoteisosassa. Siellä on noin 40 yli 1000 metrin yltävää
huippua. Ylläs- ja Pallastunturien tunturijaksot sekä Saariselältä
Muotkatuntureille kaartuva Inarin allasta ympäröivä tunturiketju ovat muita
korkeita tunturialueita Suomessa. Taivalkosken Iso-Syöte (431 m) on
eteläisin tunturimme. Tavallisesti muualla Suomessa lakikorkeudet yltävät
200-300 metrin korkeustasolle. Kallioperän pinnanmuodot Joko
kestävän kivilajin, eroosion tai tektonisen kohoamisen seurauksena
peneplaanista, syntyneestä kulutustasosta kohoaa paikoin erillisiä
jäännösvuoria ja kalliokohoumia. Suomessa jäännösvuoria ovat kulutusta
hyvin kestävän kvartsiitinmuodostat Tiirismaa, Koli, Kinahmi, Vuokatti,
Pelkosenniemen, Pyhätunturi sekä Ylläs- ja Ounastunturit.

Ympäristöstään niiden laet kohoavat satoja metrejä. Yleensä muihin
kivilajeihin liittyvät korkeuserot ovat pieniä. Kuitenkin esim. Satakunnan
hiekkakivialuetta halkovien diabaasikallioiden pinnat ovat noin 50 metriä
korkeammalla alueen hiekkakivipintoja. Lauhavuori sekä Lapin Pallas-
tunturi ja Nattaset, jotka koostuvat hiekkakivestä edustavat eroosion
synnyttämiä jäännöskohoumia. Niiden kivi ei ole kovempaa kuin
ympäristössä. Eroosion kulumia tai tektonisia vajoamia esiintyy
peneplaanissa myös paikallisina painanteina. Alemmaksi ympäristöään
ovat kuluneet mm. Satakunnan ja Muhoksen sedimenttikivialueet sekä
jotkut liuskekivialueet. Hautavajoamia ovat mm. edellä mainitut
sedimenttikivialueet ja Inarin allas. Eniten niistä on vajonnut Muhoksen
alue lähes kilometrin ja Satakunnan alue ainakin 650 metriä.Kallioperä
Suomen hyvin vanha kallioperä on peruskalliota, joka
ulottuu Suomen yli itään ja Kuolan niemimaalle saakka. Fennoskandian
peruskalliota kutsutaan myös nimellä Baltian Kilpi. Maapallon iän
ollessa kolme miljardia vuotta, peruskallio muodostui hitaasti
jähmettymällä magmasta. Magma on maapallon pintaa kohti nousevaa
sulaa kiviainesta. Magmaa on edelleen maankuoren alla ja se purkautuu
tulivuorten kautta maanpinnalle mannerlaattojen reunaosissa. Peruskallio
on jatkuvasti poimuttunut jähmettymisen jälkeen ja kulunut siiten
tasaiseksi satojen vuosimiljoonien aikana. Vaikka tarkkoja tietoja
tapahtumista ei ole, ovat muuttuneet kivilajit merkkeinä parin miljardin
vuoden takaisista liikkeistä kallioperässämme. Karelidit ja Svekofennidit
ovat aikoinaan olleet kaksi Suomen poikki kulkenutta vuoristoa. Karelidit
ovat kulkeneet Laatokalta länsi-Lappiin ja Svekofennidit Suomen
eteläosien halki edelleen Ruotsin puolelle. Poimuvuoret eivät nykyään
erotu ympäristöstään. Maastossa on säilynyt muutamien kivilajien kohtia
vaaroina tai tuntureina. Esimerkiksi Tiirismaa, Koli, Vuokatti ja Ruka ovat
tällaisia kohtia. Vuorenpoimutus on tapahtuma, jonka yhteydessä
maankuori halkeili ja lisäksi kohosi paikoin ja vajosi toisaalla.

Kallioperällemme ovatkin tunnusomaisia murtumalinjat ja
ruhjevyöhykkeet. Myöhemmin jotkin murtumalinjat ovat täyttyneet vedellä
ja muuttuneet kauniiksi järviksi. Yleensä vuorenpoimutuksen yhteydessä
syntyneet järvet ovat pieniä, mutta myös Laatokka, Päijänne ja Inari ovat
syntyneet tällä tavoin.Pimuvuoristo Virtaava vesi, lämmönvaihtelu ja
tuuli kuluttavat kalliota. Irtaimet ainekset lähtevät usein liikkeelle tämän
eroosion johdosta ja lajittuvat ja kasaantuvat usein veteen.
Fennoskandian peruskallion kulumistuotteet kasaantuivat syvään mereen
Fennoskandien läsipuolelle vuosimiljoonien kuluessa, jossa ne joutuivat
mukaan vuorenpoimutukseen ja nousivat noin 400 miljoonaa vuotta sitten
ylös kölivuoristona. Satojen vuosimiljoonien aikana se kuitenkin kului yhä
matalammaksi ja sen aineksia kertyi taas mereen. Mutta noin 40
miljoonaa vuotta sitten köli kohosi uudelleen, samoihin aikoihin kuin Alpit
poimuttuivat. Vuorenpoimutuksiin eivät kuitenkaan joutuneet kaikki
kulumistuotteet, vaan niistä syntyi kerroskivilajeja. Tanskaan ja
Etelä-Ruotsiin peruskallion päälle kasaantui paksuja hiekka-, savi- ja
kalkkikerrostumia. Pitkien aikojen kuluessa ne sitten iskostuivat
kerrostuneiksi kivilajeiksi. Päällimmäiset kerrokset ovat noin 130
miljoonaa vuotta vanhoja. Manner-Euroopasta kerroskivilajit peittävät
suuren osan, ja peruskallio on syvällä niiden alla.Jähmettyneet kivilajit
Maapallomme alkoi jäähtyä noin 4500 miljoonaa vuotta sitten, jota
ennen se oli pelkkää sulaa kiveä. Sulan Kiven eli magman jäähtyessä
syntyy jähmettyneitä kivilajeja eli magmakivilajeja. Maankuoren sisällä
magma kivettyi toisinaan hitaasti, jolloin eri mineraalit kasaantuivat
yhteen. Kiven rakenteessa tämä näkyy kiteinä. Tällaisia magmakivilajeja
kutsutaan syväkivilajeiksi. Suomessa tunnetuin yleisistä syväkivilajeista
on graniitti. Se koostuu kolmesta eri mineraalista: valkoisesta kvartsista,
punaisesta tai valkoisesta maasälpästä ja mustasta tai värittömästä
kiilteestä. Maassamme on useita eri graniittityyppejä, joiden ikä, rakenne
ja väri vaihtelevat. Punasävyistä graniittia on usein rannikkoseuduilla,

sisämaassa on myös harmaita graniitteja. Lisäksi on myös graniitteja,
jotka ovat lähes mustia. Rapakiveksi kutsutaan murenevaa pallomaisia
kidekuvioita sisältävää punaista graniittia. Graniitti on erittäin kestävää ja
se halkeilee suorakulmaisiksi paloiksi. Graniittia ovat usein myös talojen
kivijalat ja suuret julkiset rakennukset. Suomalaista graniittia viedään
myös ulkomaille.Se on myös suosittua sisustusmateriaalia. Se sopii hyvin
keittiön työtasoksi kuin olohuoneen ikkunalaudaksi - kauniina ja
kestävänä. Pintakivilajit syntyvät, kun tulivuoren toiminnassa magmaa
purkautuu maan pintaan saakka, jossa se jähmettyy huomattavasti
nopeammin kuin maan uumenissa. Pintakivilajeissa mineraalit eivät ole
kasautuneet selviksi kiteiksi, vaan kivi on rakenteeltaan tasalaatuisen
näköistä.Muuttuneet kivilajit Muuttuneet kivilajit muodostuvat, kun
jähmettyneet kivilajit joutuvat mukaan vuorenpoimutuksiin. Kovan
lämpötilan ja paineen alaisina niiden mineraalit järjestyvät uudelleen
litteiksi ja yhdensuuntaisiksi juoviksi. Rakeisesta graniitista tulee
poimuttuessaan juovikasta gneissiä, savikivestä kiilleliusketta,
kvartsipitoisesta hiekkakivestä kvartsiittia ja kerrostuneesta kalkkikivestä
marmoria.Malmit ja malmikaivokset Yhtä tai useampaa metallia on
malmikivessä niin runsaasti, että niiden erottaminen on taloudellisesti
kannattavaa. Kaivos voidaan perustaa, jos malmiesiintymä eli malmio on
tarpeeksi suuri. Liuskekivistä muodostuvalla malmivyöhykkeellä, joka
ulottuu Perämereltä Pohjois-Karjalaan sijaitsevat monet Suomen
kaivokset. Vyöhykkeen rikkaimmat alueet sijaitsevat Ruotsin puolella
Norrbottenissa ja Venäjän alueella Itä-Karjalassa